Belgianpaimenkoira tervueren  Nämä sivut kertovat kolmesta belgianpaimenkoira tervueren nartusta Allista, Viivistä ja Friidusta. Pohtiessani koiran hankintaa joitain vuosia sitten kiinnostuin belgianpaimenkoirasta, koska se kuvattiin älykkääksi, vilkkaaksi, oppivaiseksi, miellyttämishaluiseksi, omistajaansa kiintyväksi, nopeaksi, uteliaaksi... Vaakakupissa painoi myös rodun hyvä terveystilanne verrattuna moneen muuhun koirarotuun. Ja ennen kaikkea belgi on koirankokoinen ja koirannäköinen peruskoira: sopivasti karvaa, korvat pystyssä ja heiluva häntä. Siis kaiken kaikkiaan koira minuun makuuni!
Koirat ovat kotikoiria, joiden kanssa myös harrastetaan aktiivisesti, eli voisi kai käyttää määritelmä harrastuskotikoirat. Sillä niinhän siinä kävi, että kun koiraharrastukselle antoi pikkusormen, vei se koko käden. En tiedä, kumpi osapuoli näitä aktiviiteetteja loppujen lopuksi enemmän tarvitse, koirat vai emännän psyyke. Joskus tuntuu siltä, että koirat ovat varsin tyytyväisiä, kunhan kupu on ravittu ja sohva vapaana, mihin oikaista itsensä ruokalevolle. Ei ole kai kukaan kertonut niille belgianpaimenkoiran rodunomaisista ominaisuuksista. TOIVOTTAVASTI VIIHDYT SEURASSAMME NÄILLÄ SIVUILLE! Sivut on perustettu 24.3.2006
Muista käydä merkkaamassa vieraskirja! KUVIEN JA TEKSTIEN KOPIOINTI ILMAN LUPAA KIELLETTY! EN ANNA KUVIA VIRTUAALIKENNELEIDEN KÄYTTÖÖN.
|